In theory there is no difference between theory and practice. In practice there is. - Yogi Berra
Vaatetusalan perustutkintoon kuuluu yhteensä 20 opintoviikon verran työssäoppimista: 4 viikkoa ykkösvuonna, 6 viikkoa toisena vuotena ja loput 10 kolmantena vuonna. Yleensä TOP-jaksoilla vieraillaan sekä ompelimossa että vaatekaupassa ja valinnaisten myötä myös esimerkiksi pesulassa. Allekirjoittaneen aikataulu oli kuitenkin hieman vinksallaan jo mainittujen lukio-opintojen takia, joten suoritin omat työssäoppimiseni pelkästään koululla ja vaatekaupoissa.
1. vuoden jouluna vietin kuukauden päivät Jyväskeskuksen Jack & Jones-myymälässä myyjätädin roolissa. Ensikosketus vaatemyyjän työhön oli aluksi hiukan pelottavaa, mutta pieni putiikki ja huippu työporukka auttoivat kokemattoman alkuun. Samalla tuli käytyä läpi myös tulikasteiden tulikaste - TOP-jakson aikana jouluruuhka oli nimittäin hulppeimmillaan ja kalenteriin mahtui myös veronpalautuspäivä. Kiirettä siis riitti, mutta meno vain parani mitä suuremmaksi hoppu yltyi.
2. vuoden TOP-jaksoni pilkottiin osiin. Ensimmäiset viikot kuluivat jo mainittujen verhojen sekä studio-ompelimon parissa, mutta vuodenvaihteen jälkeen pääsin taas ns. tositoimiin. Toisen myyntiharjoittelupaikkani nappasin Halosen lastenosastolta, joskin pyörähdin kuuden viikon aikana myös urheilu - ja kenkäpuolella.
Edelliseen harjoittelupaikkaan verrattuna suurin ero oli asiakaskunta. Jack & Jonesilla pyöri nuorehkoa miesväkeä ja myynnin pääpointti oli farkuissa ja teepaidoissa, kun taas Halosella pääsin ensi kertaa kosketuksiin lastenvaatteiden kanssa. Uutta asiaa tuli opittua runsaasti mm. vaatteiden mitoituksesta ja materiaaleista - etenkin ulkoiluvaatteet ja poikien puvut olivat aivan oma maailmansa. Pääsin myös sovittamaan kenkiä muutamalla taaperolle ja puin uusia vaatteita mallinukeille moneen kertaan. Kassan opin nopeasti J & J:ltä opitun avulla ja sain jopa viimeisten viikkojen aikana avata osaston aamutuimaan ihan itse! Iso talo toi tosin mukanaan myös haasteita. Allekirjoittanut tutustui ensimmäistä kertaa myös leimakorttiin ja kahvitauot todellakin olivat minuuttibisnestä - ja siitähän se riemu sitten repesi, kun muutaman kerran hoksasi unohtaneensa leimata itsensä tauolta ulos. Eikun nöyränä selittämään toimistolle, ettei oikeasti ole ollut kahvilla 5 tuntia.
3. vuonna olin jälleen työssäoppimassa täsmälleen samaan aikaan kuin ykkösvuonna, eli marraskuusta joulukuun. Tällä kertaa päädyin kuitenkin hieman Jyväskylän keskustaa kauemmas - hyppäsin nimittäin lentokoneeseen ja singahdin Galwayn kaupunkiin Irlantiin, jossa suoritin 4 viikon verran kansainvälisiä opintoja kahden muun opiskelijan kanssa. Asuntona toimi paikallinen hostelli keskustan kupeessa, jossa majailimme kolmestaan - yllättvän hyvässä sovussa. Työpaikat olivat melkein kaikkia yhteisiä, olimme siis käytännössä vuoroviikoin tietyssä paikassa ja sitten läpsystä vaihto. TOP-paikkamme olivat seuraavanlaiset:
Emily Jean Designs, yhden naisen hattuja ja koruja valmistava putiikki, jossa lähinnä näpersimme erilaisia koristeita kristalleista, siimasta ja rautalangasta sekä purimme vanhojen mallistojen hattuja uusiokäyttöä varten. Emilyn liike oli todella sievä, kuten myös myynnissä olevat tuotteet - paikka oli mielenkiintoinen juuri sen takia, että juhlahattukulttuuria ei juuri Suomessa harrasteta. Neiti Jeanista oli myös piakkoin tulossa rouva, joten hääasioista tuli keskusteltua tunti jos toinenkin.
3. vuonna olin jälleen työssäoppimassa täsmälleen samaan aikaan kuin ykkösvuonna, eli marraskuusta joulukuun. Tällä kertaa päädyin kuitenkin hieman Jyväskylän keskustaa kauemmas - hyppäsin nimittäin lentokoneeseen ja singahdin Galwayn kaupunkiin Irlantiin, jossa suoritin 4 viikon verran kansainvälisiä opintoja kahden muun opiskelijan kanssa. Asuntona toimi paikallinen hostelli keskustan kupeessa, jossa majailimme kolmestaan - yllättvän hyvässä sovussa. Työpaikat olivat melkein kaikkia yhteisiä, olimme siis käytännössä vuoroviikoin tietyssä paikassa ja sitten läpsystä vaihto. TOP-paikkamme olivat seuraavanlaiset:
Emily Jean Designs, yhden naisen hattuja ja koruja valmistava putiikki, jossa lähinnä näpersimme erilaisia koristeita kristalleista, siimasta ja rautalangasta sekä purimme vanhojen mallistojen hattuja uusiokäyttöä varten. Emilyn liike oli todella sievä, kuten myös myynnissä olevat tuotteet - paikka oli mielenkiintoinen juuri sen takia, että juhlahattukulttuuria ei juuri Suomessa harrasteta. Neiti Jeanista oli myös piakkoin tulossa rouva, joten hääasioista tuli keskusteltua tunti jos toinenkin.
Public Romance, niin ikään yhden naisen voimin pyörivä vintage-liike, jonka alakerrassa myytiin myös jonkin verran uusia tuotteita - liikkeen omistaja Sinead tosin kertoi, että haluaa lähitulevaisuudessa eroon kaikesta ei-vintagesta. Publicissa meillä kolmella oli myös samankaltaiset työtehtävät: putiikin järjestämistä, korjausompelua ja jonkin verran uusiotuotteiden valmistusta. Itse ompelin solmulla varustettuja trikoopantoja helmakaitaleista, joita jäi jäljelle lyhennettävistä mekoista. Pääsin myös auttamaan myymälän näyteikkunan uuden ilmeen toteuttamisessa ja tuunasin muutaman vapaavalintaisen vintagekoltun modernimmaksi. Sinead oli mukava työnantaja, joskin yksi ylimääräinen lämmitin olisi tehnyt muutamasta vetoisasta päivästä hiukan vähemmän kivuliaan. Publicissa vietetty viikko oli kuitenkin hieno kokemus ja olin innoissani huomatessani, että asiakkaiden kanssa kommunikoiminen englanniksi onnistui mainiosti.
Galway Technical Institute eli opiskelijavaihdon ns. vastaanottava osapuoli oli myös yksi työnantajista. Alun perin toveri Jennalle varattu paikka siirtyi parin päivän jälkeen minulle - kyseessä oli pesti koulun entisen opiskelijan, nykyisen muotisuunnittelijan Laura Jayne Haltonin assistenttina ja ykkösvuoden opiskelijana Jenna koki touhun vähän haastavaksi. Armottoman säätämisen jälkeen Jenna meni siis etuajassa Publiciin ja minä Lauran seuraksi GTI:lle, jossa kävi ilmi että työnkuvaan kuuluisi pääasiassa kaavoittamista - toisin sanoen sitä hirveääkamalaavaikeaa touhua, jossa allerkirjoittanut ei todellakaan loista. Kriisipalaveri numero tuhannen jälkeen uusi diili oli kuitenkin kasassa: minä ja Laura tekisimme yhdessä muutaman testiversion naisen tulevasta kevätmallistosta. Työaikamme olivat hiukan mystiset johtuen Lauran virallisesta päivätyöstä Brown Thomas-nimisessä luksusputiikissa, mutta värkättiin se mikä kerettiin ja lopputuloksena oli jopa muutama valmis pusero. Tein myös itselleni yhden hameen kankaasta, jonka Laura herttaisena minulle lahjoitti ja pääsin tutustumaan paikalliseen koulukulttuuriin vakoillessani irlantilaisten ompelijoiden edesottamuksia. Useiden tuntien sisällöt olivat samoja kuin kotona, joten opin rutkasti uutta sanastoa ja kävimmepä muutaman opiskelijan kanssa vähän istumassa iltaakin. Ennen kaikkea GTI herätti palavan kiitollisuuden kotipuolessa odottavia ompelukoneita kohtaan - jos meidän tiloihimme vaihdettaisiin kokolattiamatto, kourallinen kotikoneita ja yksi ainoa silitysrauta, saisi aika moni hermoromahduksen vajaassa viikossa. Go Galway!
Tällä hetkellä suoritan työssäoppimisen viimeisiä rippeitä Palokankeskuksen KappAhlissa, myyntipalvelun puolella totta kai! Vielä on muutama viikko jäljellä, mutta uutta on jälleen opittu runsaasti - uusi kassajärjestelmä, uudet tuotteet, uudet käytännöt etc. Etenkin somistuksen saralla olen yrittänyt imeä itseeni kaiken mahdollisen tiedon, tilasuunnittelu ja stailaaminen kun kiinnostavat kovasti: luvassa onkin vielä ennen rupeaman päättymistä jotain kivaa puuhaa somistuksen puolella, vaikka viralliset arvosanat onkin jo annettu ja poistun hymyssäsuin viimeiseltä TOP-paikaltani kympin arvosana kainalossani! Tämä TOP-jakso on ollut itselleni erityisen tärkeä, sillä lähitulevaisuudessa häämöttävä työnhaku ei tule varmasti olemaan helppo nakki: tästä syystä olo on muutaman millin verran turvallisempi, kun tiedän saavani muutaman taidon lisää CV.n jatkoksi ja vieläpä suosittelijan omalta alaltani!